Tarinoinnissa panostetaan yleensä alkuun. Valitessaan itselleen lukemistoa monet ihmiset vilkaisevat ensin kirjan alkua, ja jos se ei sytytä, he laittavat opuksen takaisin hyllyyn. Romaanin juonenkulku saa myös avittavan myötävirtauksen, jos siinä on heti alussa lukijan mielenkiintoa sytyttävää virikettä.
”Kanadan metsäiset maisemat olisivat saaneet monen henkäisemään ihastuksesta kauneudellaan. Minulla ei kuitenkaan ollut varaa jäädä seisoskelemaan kiikarini kanssa. Lähistöllä liikkuvan susilauman ulvonta oli jo jonkin aikaa kantautunut korviini. Eläinten äänet kuuluivat yhä lähempää.” (Kirjasta Govinda saapuu Moskovaan)
Aloituksen sävy on kirjoittajan makuvalinta. Se voi olla jännittävä, romanttinen, dramaattinen, tunnelmallinen tai jopa hauska.
Anoppini ja minun välienselvittely kerrostalomme pihalla yltyi yhä kiivaammaksi. Hilda kävi jo ylikierroksilla, hänen kiljuntansa kuului varmaan seuraavaan kortteliin. Hilda otti raivoissaan toisen punaisista korkokengistään ja viskasi sen minua kohti. Kumarruin onneksi ajoissa. Kenkä lensi yli ja osui rapun ovelle ilmaantuneen talonmiehen nenään.
Myös kertomuksen loppuun pyritään luomaan omanlaista huipennusta. Se sinetöi lukukokemuksen eheäksi kokonaisuudeksi. Loppulauseen laatiminen voi olla kirjoittamisen haastavimpia vaiheita. Kirjan viimeiseen virkkeeseen on saatava syvyyttä, mutta lause ei saa olla liian monimutkainen tai vaikeasti ymmärrettävä. Hyvä loppulause kruunaa koko kirjan.
” –….Kuulehan, Eleonora. Sinulle olisi paremmin sopinut kumppaniksi joku lordi tai paroni, eikä minun kaltaiseni villi kapinallinen, joka räyhää ympäriinsä aseiden kanssa. Eleonora hyssytti kuitenkin Samuelin hiljenemään vieden sormensa tämän huulille.
– Ehei, ystäväni. Samuel Tuurna ei ole räyhäävä kapinallinen. Hän on ritarin poika ja ylväs soturi. Peloton miekkataituri, minun ikioma sankarini. ” (Samuel Tuurna ja Piilopirttien aika)
Kertomuksen alku ja loppu voivat myös tarkoituksella myötäillä samaa teemaa, jopa samoilla sanoilla.
Alku:
”Kuninkaan hovissa tapahtuu aina jotain jännittävää ja usein jopa sellaista, mikä on hyvin salaista. Sen minä tiedän, hovissa kun elän."
Loppu
– …Prinssit ja hovipojat usein supattelevat toisilleen. Se on aika tavallista hoveissa.
– Onko tosiaan? kysyi Epetkar huvittuneena.
– Kyllä vain, vastasin. Meillä on mistä supatella. Sillä hovissa tapahtuu kaikenlaista jännittävää ja yllättävää – ja välillä meno on hyvinkin salaista.” (Kirjasta Anidas ja Elizaria)