KIRJAT

Henri Aleneff tunnetaan elämänmyönteisistä romaaneista, jotka ovat jo vuosia innostaneet niin vanhoja kuin nuoriakin lukijoita. Hänen kirjansa ovat viehättävä yhdistelmä hersyvää huumoria, syvällistä ajattelua ja seikkailuhenkeä. Tarinoissaan Aleneff siirtää lukijansa milloin nykyajan Suomeen, milloin kaukaisiin maihin tai historialliseen ympäristöön. Perusteema kirjoittajan teoksissa pysyy kuitenkin samana: selviytyminen elämää koettelevista haasteista ja sen muistaminen, että jokainen päivämme on aina elämisen arvoinen.

Vuodesta 2001 alkaen Henri Aleneff on myynyt kirjojaan yli 60 000 kpl. Tällä sivulla esiteltyjä ja loppuunmyydyksi merkittyjä kirjoja on jäljellä alle 6 kpl kutakin. Näitä viimeisiä kappaleita voi tiedustella ja tilata yhteystietosivulla olevalla viestilomakkeella. Lähes loppuunmyydyt Govinda-sarjan  osat ovat ostettavissa myös Govinda-trilogia-setissä.

Siveltimen voima

"Mitäpä sanoisin Richard Higginsistä? Lönnrot ja Runeberg pitävät häntä nerona. Snellman puolestaan katsoo, että hänen maalauksensa ovat liian villejä. No, Topelius ei vieläkään ole uskaltanut ilmaista kantaansa tästä taiteilijasta. Itse olen varma vain yhdestä asiasta: jos elämä tarjoaa Higginsille onnekkaita asioita, hän kyllä kahmaisee niitä siekailematta koko sylillisen, ja jos elämä suo vastoinkäymisiä, hän maalaa niistä pari taulua ja tienaa hieman ylimääräistä."

Dickensin ajan Lontoo oli kuhiseva vastakohtien näyttämö, paikka josta moni haaveili ja jonka yhtä moni kirosi. Richard Higginsille se oli syntymäkaupunki, joka tarjosi hänen elämälleen haasteisen alun. Toisinaan kohtalo voi kuitenkin suoda myös kovaosaisille yllättäviä onnenkantamoisia ja toivonkipinöitä, jopa suuria mahdollisuuksia.

Henri Aleneffin romaani avaa luovuuden kiehtovaa maailmaa ja kuljettaa lukijaa viktoriaanisesta Englannista pohjolan pieneen Suomeen, jossa runonlaulajat ja metsien tietäjät yhä vaalivat omaa rikasta ja ihmeellistä kansanperinnettään.

Siveltimen voima vie lukijansa 1800-luvun Englantiin ja Suomeen. Päähenkilöt ovat fiktiivisiä, mutta kirjassa esiintyy myös historiallisia henkilöitä, kuten kuningatar Viktoria, Charles Dickens ja suomalaisuuden nostattajat Elias Lönnrot ja J.L. Runeberg. Tarinan aikakaudella oikeasti eläneiden henkilöiden elämästä voi lukea kirjan lopussa olevasta liitteestä.

ISBN 978-952-68805-0-1

Sid. 320 s. Piirroskuvitus.

3. painos 2100 kpl

2. painos 2050 kpl

1. painos 2128 kpl

Hinta sisältää toimituskulut Suomessa.

29 e

LUKUNÄYTE

LUKUNÄYTE

Samuel Tuurna ja piilopirttien aika

On kevät 1713. Samuel palaa vuosien poissaolon jälkeen Suomeen löytääkseen sisarensa, Riikan, joka on joutunut venäläisten vangiksi. Hän lähtee ystävineen pelastamaan sisartaan, mutta kohtalo näyttää haluavan Samuelin tulevan osaksi paljon suurempaa suunnitelmaa. Tsaarin joukot etenevät yhä syvemmälle Suomeen, ja Venäjälle vietävien vankien määrä kasvaa alati. Suomalaisten vastarinta on miltei olematon, se kaipaa kipeästi uskaliasta johtajaa.

Samuel Tuurna ja piilopirttien aika on voimakas kertomus elämän arvaamattomista haasteista ja vaikeuksissa kasvaimisesta. Samuelin varhaisemmista vaiheista suuressa Pohjan sodassa kertoo Samuel Tuurnan matkat.

Samuel Tuurnasta kertovat kirjat vievät lukijan ajassa 300 vuotta taaksepäin. Päähenkilöt ovat fiktiivisiä, mutta tarinassa esiintyy myös historiallisia henkilöitä, kuten Kaarle XII ja Pietari Suuri tai Suuren Pohjan sodan tunnetuin suomalainen sissi, Tapani Löfving. Tarinan aikakaudella oikeasti eläneiden henkilöiden elämästä voi lukea kirjan lopussa olevasta liitteestä.

ISBN 978-952-99002-8-2

Sid. 352 s. Piirroskuvitus.

4. painos 2100 kpl

3. painos 2084 kpl

2. painos 2070 kpl

1. painos 1579 kpl

Samuel Tuurnan matkat

Eletään 1700-luvun haasteellista aikaa. Suuri Pohjan sota ulottuu Suomeen. Nuori Samuel pakenee Viipurista, jonka Venäjän tsaarin joukot valtaavat. Hänen isänsä suostuu ruotsalaisten vaatimuksiin kuljettaa laivallaan arvolähetys Istanbuliin, jossa Kaarle-kuningas yrittää juonitella Turkin liittymään sotaan Venäjää vastaan. Samuel seuraa isänsä mukana osamanien valtakuntaan, missä hän joutuu sodan pyörteisiin ja toinen toistaan yllättävämpiin vastoinkäymisiin. Tukholmasta lähetettyjä kalleuksia havittelee moni osapuoli. Pian Samuel huomaa olevansa keskellä koettelemuksia, joista on vaikea löytää ulospääsyä.

Samuel Tuurnan matkat on voimakas kertomus elämän arvaamattomista haasteista ja vaikeuksissa kasvamisesta. Samuelin myöhemmistä vaiheista suuressa Pohjan sodassa kertoo Samuel Tuurna ja Piilopirttien aika.

Samuel Tuurnasta kertovat kirjat vievät lukijan ajassa 300 vuotta taaksepäin. Päähenkilöt ovat fiktiivisiä, mutta tarinassa esiintyy myös historiallisia henkilöitä, kuten Kaarle XII ja Pietari Suuri tai Suuren Pohjan sodan tunnetuin suomalainen sissi, Tapani Löfving. Tarinan aikakaudella oikeasti eläneiden henkilöiden elämästä voi lukea kirjan lopussa olevasta liitteestä.

ISBN 978-952-99002-6-8

Sid. 336 s. Piirroskuvitus.

2. painos 2080 kpl

1. painos 1476 kpl

Anidas ja Elizaria

Jatko-osa Nuoreen kruununperilliseen.

Nuori Anidas matkaa nuurdien merentakaiseen maahan selvittääkseen arvoituksen Elizariasta - kuningas Jerimanin kadonneesta tyttärestä. Anidas huomaa joutuneensa keskelle kiivasta ja häikäilemätöntä valtataistelua, jossa yhä vaarallisemmat tapahtumakäänteet haastavat hänen kekseliäisyytensä. Koskettava tarina Anidaksesta ja Elizariasta osoittaa, miten ystävyyden ja rakkauden lujat siteet voivat kantaa yli suurtenkin vaikeuksien.

ISBN 978-952-99002-5-1

Nid. 416 s.

2. painos 2002 kpl

1. painos 2100 kpl

​​​​

Nuori kruununperillinen

Kaukana synnyinmaastaan nuori Iklas odottaa saavansa palata takaisin kotivaltioonsa, Hamardaviaan. Siellä prinssi nousisi valtailstuimelle seuraavaksi kuninkaaksi. Kaikki eivät kuitenkaan halua hänen palaavan, ainakaan elävänä. Prinssi Iklas huomaa vihollisen käden ulottuvan pitkälle, ja vaaran vaanivan yllättävältäkin taholta. Onnekseen hänellä on myös paljon ystäviä kuten kuningas Ativarin kaunis ja oikeamielinen tytär, Ilastasia.

Nuori kruununperillinen on sankaruudesta kertova jännittävä seikkailu ja mukaansatempaava selviämistarina.

ISBN 978-952-99002-4-4

Nid. 416 s.

4. painos 2600 kpl

3. painos 2522 kpl

2. painos 2054 kpl

1. painos 2100 kpl

Vapauden maku

Rami ja Toni päättävät karata tukholmalaisesta lastenkodista Suomeen. Karkumatka tuo pojille muutakin kuin riemua ja vapaudentunnetta. Eteen tulevista haasteista lannistumatta kaverukset haluavat kuitenkin selviytyä voittajina.

Veijariromaaneistaan tunnettu Henri Aleneff on jälleen onnistunut luomaan mukaansatempaavan lukuelämyksen, joka ikään katsomatta tarjoaa lukijalle niin huumoria kuin elämäniloa huokuvaa seikkailuhenkeä. Tämä lyyrinen tarina muistuttaa meitä kaikkia siitä, että jokainen päivämme on elämisen arvoinen.

ISBN 978-952-99002-3-7

Sid. 272 s.

4. painos 2100 kpl

3. painos 2088 kpl

2. painos 2100 kpl

1. painos 1575 kpl

Säihkyvä planeetta

Eletään vuotta 3011. Suomalaisten siirtokunta Gaurangatal-planeetalla kukoistaa ja voi hyvin. Julistautuminen itsenäiseksi emäplaneetta Maasta sysää kuitenkin siirtokunnan keskelle suurta myllerrystä.

Tämä kaukaiselle planeetalle sijoittuva seikkailuromaani on fantasiaa parhaimmillaan. Kirjailijan rikas mielikuvitus vie lukijan Gauranagatalin ihmeelliseen maailmaan seuraamaan, minkälaista ihmisten elämä voisi olla tulevassa ajassa ja täysin toisenlaisessa ympäristössä. Lukija kohtaa tutun asetelman - taistelun hyvän ja pahan välillä. Oppiiko ihmiskunta vihdoin läksynsä?

Aiemmin Aleneffilta on ilmestynyt Wilhelm Keitaan nimellä kolme romaania. Hänen kirjansa ovat viehättävä yhdistelmä hersyvää huumoria, syvällistä ajattelua ja elämänmyönteistä seikkailuhenkeä.

ISBN 978-952-99002-1-3

Nid. 262 s.

2. painos 4211 kpl

1. painos 1553 kpl

Govindan kadonnut kaupunki

Suomalainen professori katoaa ollessaan tutkimusmatkalla Intiassa. Vuosia myöhemmin hänen poikansa Christopher saapuu Intiaan etsimään isäänsä ja saa apua kahdelta intialaiselta ystävältään.

Wilhelm Keitaan romaanitrilogian kolmas osa vie lukijan Intian viidakoihin, kuninkaiden kaupunkeihin ja muinaisiin temppeleihin. Paitsi kihelmöiviä tilanteita ja yllättäviä käänteitä Keidas tarjoaa teoksessaan myös kiehtovaa tietoa Intian kulttuurista ja sen perinteiden värittämästä arkielämästä sekä henkisten arvojen merkityksestä tämän päivän maailmassa.

Wilhelm Keidas, jonka esikoisteos Govindan miehet julkaistiin v. 2001, on perehtynyt bhakti-joogaan vuodesta 1982. Hän on vieraillut Intiassa useita kertoja tutustuen muun muassa Veda-kulttuuriin ja intialaisten monisäikeiseen arvomaailmaan.

ISBN 952-91-7134-X

Nid. 288 s.

3. painos 2255 kpl

2. painos 4008 kpl

1. painos 2715 kpl

Govinda saapuu Moskovaan

Kaksi intialaista munkkia saapuu Moskovaan seurassaan mystinen ja salaperäinen Govinda. Mukaan liittyvät myös Riku, suomalainen kirjailija ja tutkimusmatkailija, sekä amerikansuomalainen Jimi. Rohkeasti he ryhtyvät valaisemaan venäläisiä henkisellä tiedolla. Innokkaita ja kekseliäitä ystävyksiä on kuitenkin vastassa pelätty ja keinoja kaihtamaton valtion poliisi.

Govinda saapuu Moskovaan on Wilhelm Keitaan Govinda-sarjan toinen osa. Se kuvaa Neuvostoliiton viimeisiä aikoja maahan soluttautuneen munkkiseurueen näkökulmasta. Tarinan juoni ja henkilöt ovat kuvitteellisia, joskin osa kirjan tapahtumista pohjautuu todellisuuteen. Keidas höystää kertomuksen pirteällä huumorilla ja Intian vanhalla viisaudella. Teos kuvaa mukaansatempaavasti ja jännittävästi kahden eri aatemaailman voimainkoetusta ja on samalla kunnianosoitus kaikille niille, jotka ovat itsepintaisesti jaksaneet kamppailla ylevien elämänarvojen puolesta.

ISBN 952-99002-0-1

Nid. 211 s.

1. painos 1767 kpl

Govindan miehet

Kirjailija Riku Aleksejeff päättää tehdä seuraavan kirjansa Nilamanista ja Sandipanista, intialaisista veljeksistä, jotka ovat munkkeja. Matkustaessaan heidän mukanaan eri puolella Suomea Riku saa seurata läheltä munkkien erikoista elämäntapaa ja oivaltaa, kuinka uskomattoman paljon hyvää voi saada aikaan innokkuudella ja päättäväisyydellä - jopa silloin, kun kaikki näyttää toivottomalta.

Wilhelm Keidas on perehtynyt Intian kulttuuriin lukuisten matkojen pohjalta. Govinda-trilogian ensimmäisessä osassa hän vie lukijansa kiehtovalla tavalla paitsi Intian vanhaan elämänviisauteen myös seuraamaan, kuinka kaksi täysin erilaista maailmaa kohtaa toisensa. Vaikka teoksen henkilöt ovat kuvitteellisia, useat romaanin tapahtumista pohjautuvat todellisuuteen.

ISBN 952-91-4090-8

Nid. 367 s.

2. painos 3167 kpl

1. painos 2225 kpl

Hinta sisältää toimituskulut Suomessa.

26 e

Govinda-trilogia (kolme kirjaa)

56 e

SEURAA MINUA

  • Instagram Social Icon
  • YouTube Social  Icon

© 2019 Henri Aleneff. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now